
Ohjeita
OMAISTEN MUISTIO
Tulostettava versio: OMAISTEN MUISTIO (pdf 26 kt)
Tiivistelmä muistettavista asioista hautauksen järjestelyssä.
Hautauslupa ja kuolintodistus
Hoitava- tai ruumiinavauksen suorittanut lääkäri kirjoittaa vainajalle hautausluvan, joka tulee toimittaa siihen seurakuntaan, jossa hautaus suoritetaan. Jos kyseessä on polttohautaus, hautauslupa on toimitettava myös tuhkauksen suorittavaan seurakuntaan.
Siunausaika- ja hautapaikkavarauksia voi sopia jo ennen hautausluvan toimittamista seurakuntaan.
Kuolintodistus toimitetaan sairaalasta, terveyskeskuksesta tms. virkateitse rekisteriviranomaiselle.
Siunaustilaisuus
Siunaustilaisuuden ajankohdan ja paikan varaaminen kirkkoherranvirastosta tai hautaustoimiston kautta
Siunaamaan tuleva pappi ja kanttori
Omaisten toivotaan ottavan yhteyttä siunaavaan pappiin ennen siunaustilaisuutta
Siunaustilaisuuden virsistä ja mahdollisista musiikkiesityksistä sopiminen joko papin tai kanttorin kanssa
Siunausohjelmalehtisen painatus haluttaessa
Valokuvauksesta sopiminen
Kantajien sopiminen. Kantajia tarvitaan, jos arkku saatetaan ulos kappelista/kirkosta ja lasketaan hautaan. Yleensä kuusi henkilöä, vähintään neljä. Kantajia järjestyy tarvittaessa myös hautaustoimiston toimesta.
Hautapaikka
Hautapaikkaa koskevissa asioissa voidaan kääntyä joko hautauspaikkakunnan seurakunnan tai hautaustoimiston puoleen
Hautaus uuteen hautapaikkaan tai vanhaan sukuhautaan
Vanhan hautapaikan muistomerkin poissiirrosta, asennuksesta ja kaiverruksesta voidaan sopia hautaustoimiston kanssa
Uudelle hautapaikalle väliaikainen puuristi tai uusi hautakivi
Haudan kukkahoitosopimus seurakunnan kanssa
Kukat
Kukkakoriste arkun päälle siunaustilaisuuteen
Omaisten kukkalaitteet, muistolauseita kukkalaitteisiin saa hautaustoimistosta
Kappelin/kirkon koristelu
Muistotilaisuuspaikan koristelu
Haudan havutus
Uurnakoriste
Muistotilaisuus
Muistotilaisuuden pitopaikka järjestyy seurakunnan viraston tai hautaustoimiston kautta
Paikan ja tarjoilujen varaamisessa otettava huomioon arvioitu tilaisuuteen saapuvien henkilöiden määrä
Tilaisuuden ohjelma ja adressien lukijan sopiminen
Muistopöytään valokuva vainajasta
MUISTOLAUSEET
Toimistomme kautta saatte myös muistolauseet kukkalaitteisiin.
Olemme koonneet valintaanne varten muutamia muistolauseita (pdf 37kt)
HYVÄT HAUTAJAISET -SIVUSTO
SHT-Tukku Oy on koonnut asiantuntevaa ja monipuolista tietoa hautajaisten järjestäjille ja niihin osallistujille hyvathautajaiset.fi -sivustolle.
SUOMEN HAUTAUSTOIMISTOJEN LIITTO RY:N OHJEISTUSTA
Kuinka valita oikea hautaustoimisto?